Vierasmatkalta palattiin ilman pisteitä
Julkaistu: 22.11.2020 00.00

Vierasmatkalta palattiin ilman pisteitä

Kahden ottelun viikonloppu ei tuottanut sipoolaisille yhtään sarjapistettä. Lauantaina Jyväskylässä pelattu ottelu oli tiukka, mutta lopulta Kotijoukkue O2 otti pisteet itselleen lukemin 3–1. ÅIF:n viikonlopun ainoaksi jääneen osuman iski Bea Karling. Sunnuntaina Lappeenrannassa kyyti olikin sitten kylmää, sillä Saipa voitti ottelun lukemin 8–0.

Lauantaina Jyväskylässä ottelu olisi voinut päättyä toisinkin. Kummallakin joukkueella oli paikkansa, mutta sipoolaisten hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia kotijoukkueen Johanna Väliaho onnistui laittamaan pallon tyhjiin.

- Pitkän tauon jälkeen pystyimme pelaamaan Jyväskylässä kohtuullisen ottelun, jossa tasakentällisin pelattu peli päättyi 2–1. Molemmat joukkueet pelasivat tarkkaa peliä ja laukauksia vaihdettiin puolin ja toisin. Kummallakaan joukkueella ei ollut todellisia maalipaikkoja kuin kourallinen, sipoolaisten päävalmentaja Sami Vidgren kommentoi.

Sunnuntaina Saipa pystyi hallitsemaan ottelua juuri oikeilla hetkillä.

-Tulos 8–0 kertoo jotain. 4–0 tilanteessa vastustaja käytti kaikki heille annetut maalipaikat hyväkseen ja pystyi kontrolloimaan peliä, Vidgren analysoi.

Yksikin maali olisi voinut kääntää ottelun kulun.

- 5–0 maalin jälkeen pelaaminen meni yksilötasolla puurtamiseksi, päävalmentaja harmitteli.

Tappioista huolimatta tulevaisuuteen suunnataan toiveikkaina.

- Ei kuitenkaan mennä tämmöisen tukkapöllyn jälkeen liian tummiin vesiin. Toivottavasti saamme harjoitella ja pelata seuraavat viisi peliä, ilman taukoja. Siinä olisi joukkueellemme varmasti mieluisa joululahja, Vidgren päätti.

Teksti: Juho Kojima